Rakkautta al dente

Kirjailija Kira Poutanen
Kirja Rakkautta al dente
Sivumäärä 242
Painovuosi 2010
Kustantaja Wsoy
Kirjallisuuden laji nuortenkirjallisuus

Takakannen tarina

Päämääräni Italiassa:
1. Ota aurinkoa, älä ryppyjä tai auringonpistoksia ~ rusketu!
2. Löydä itsellesi uusi ammatti.
3. Opi pitämään Ericin perheestä.

Laran uusi rakas Eric haluaa viedä hänet romanttiselle Caprille, ja se on kyllä maailman paras ystävänpäivälahja ikinä! Paitsi että saarella asuu Ericin perhe ja tiedossa on Ericin äidin 60-vuotisjuhlat. Turha siis odotella yllätyskosintaa.

Yllätysloma kuitenkin on edessä. Tulossa on karmeaa italialaista sähläilyä, monsterimainen mamma, sisko ja kaveri, nakuilua ja katastrofirusketus. Mutta Lara kulkee nolosta tilanteesta toiseen pystypäin ja päättää ryhtyä muotimaailman tulevaksi mullistajaksi. Pasta naisen tiellä pitää - tosin ei kaidalla tiellä - ja muodin huipun sijaan suomineito löytääkin itsensä aurinkoparatiisin varjoisemmilta kujilta.

Arvosteluni

Sain tämän kirjan omakseni lukupiirin kautta, ja pakkohan se sitten oli ottaa luettavaksi! Rakkautta al dente oli aika poikkeava valinta verrattuna tavallisesti lukemiini kirjoihin, mutta ainakin tässä tapauksessa voin rehellisesti sanoa, että vaihtelu virkisti. Teksti oli helppo- ja sujuvalukuista, eikä lukemiseen mennytkään kuin pari päivää.

Erityisen koukuttava kirja ei ollut kyseessä, mutta kun lukemisurakan sai alkuun luki kertomusta eteenpäin helposti ainakin sen puoli kirjaa. Juoni ei ehkä ollut ihan se mun juttu, vaikka ihan viihdyttävä kirja sinänsä olikin kyseessä. Välillä päähenkilön lapsellisuus ja tyhmyys pisti ärsyttämään.

Jännitystäkin kirjasta löytyi sopivissa määrin, ja olipa juoneen ujutettu hieman dekkarinmakuakin. Loppu ei ollut kaikista ennalta-arvattavin. Henkilöt eivät olivat kaikki riittävän erilaisia eivätkä sekoittuneet oikeastaan lainkaan. Kirjan ulkoisesta olemuksesta tykkäsin; kansi on mukavan pirteä ja värit herkulliset.

Lautta lipuu hitaasti siniseen, ja aurinko paistaa lempeämmin kuin koko Italian-matkani aikana. tämä olisi todella kaunista, jos ei olisi niin tosi surullista. Miksi Ericin pitää olla totaalinen idiootti? Miksei hän voi tajuta omaa (ja okei, myös minun) parasta? Miksei mikään koskaan mene niinkuin pitäisi? Koko elämä on yhtä suurta huijausta.

Rautatie

Kirjailija Juhani Aho
Kirja Rautatie
Sivumäärä 166
Painovuosi, painos 1994, 43. painos
Ensimmäinen painos 1884
Kustantaja Wsoy
Krijallisuden laji klassikot, kansankuvaus

Takakannen tarina

Matti ja Liisa kulkevat jälleen Lapinlahden kirkolle katsomaan paljon puhuttuja, halkoja syöviä rautahevosia. Ja jälleen harakka nauraa matkalaisten palatessa nöyryytettyinä, kengät savessa, virkamiesten ylenkatseen ja viinan kirot tunteneina.

Arvosteluni

Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pirkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin...

Juhani Ahon Rautatie on yksi suomalaisen kirjallisuudenklassikoiden helmistä, mikä johti siihen, että päädyin poimimaan kirjan mukaani äidinkielen päättötyötä varten. Tyyliltään teksti oli luonnollisesti vanhahtavaa, perinteikästä ja suomalaista. Talven purevuuteen ja kesän viileisiin sateisiin pystyi lukijana eläytymään, ja välillä toden ja tarinan rajamaat häilyivätkin lukusession aikana.

Tarina kertoo Matin ja Liisan, kahden keskivertokansalaisen elämästä ja siitä, kuinka he päätyivät katsomaan pitäjänsä kirkonkylälle rakennettua rautatietä. Matka olisi voinut sujua paremminkin, ja maailmalle nöyrtyneinä kotiin palatessaan he vannovat jättävänsä uuden ajan ihmetykset vastaisuudessa muiden uteliaiden harmiksi. Loppu on kuitenkin toiveikas paluu arkeen, ja nostatti hymyn ja hyvän mielen kuplimaan vatsanpohjassa asti.

Matti oli viikatteensa hionut ja kurahtaen katkesi sen edessä kostea piennarheinä. Ja lehmänsä lypsi Liisa, siivilöi pyttyyn maidon ja kissan kupposen pankon nurkkaukseen täytti.

Kirjan juoni oli mielenkiintoinen, ja itse aina klassikkoteoksista kiinnostuneina voisin lukea kirjan jopa uudestaan. Ihastuin Ahon käyttämään kieleen ja sen perinteikkääseen vivahdukseen, joka toi tuulahduksia menneisyydestä aina tällaisen nykynuoren mielen sopukoihin saakka kenties pysyvästi.

Pitääkseni arvostelun riittävän lyhyenä ja mielenkiintoisena en ala purkamaan kaikkia kirjan herättämiä ajatuksia tähän, vaan säästän ne tosiaan päättötyöhöni. Mutta en voi olla suosittelematta tätä kaikille paljon lukeville, aikuisempaan makuun sopivista kirjoista pitäville ja niille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta ihan tavallisen rivikansalaisenkin näkökulmasta. Tykkäsin!