Kirja Eikä yksikään pelastunut
Sivumäärä 264
Painovuosi 2009
Kustantaja Wsoy
Kirjallisuuden laji dekkari, rikoskirjallisuus
Takakannen tarina
"Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikukvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata."
Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa.
Agatha Christie (1890-1976) on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom. 1940) on hänen tunnetuin teoksensa.
Arvosteluni
Mielessäni on jo pitkään ollut ajatus siitä, että tämä kirja on pakko lukea jossain vaiheessa! Ensimmäisen kerran teoksesta kuulin omalta äidiltäni, joka kertoi joskus nuorena lukeneensa kyseisen kirjan. Juoni kiinnosti heti, mutta sain tutustuttua Kymmeneen pieneen neekeripoikaan vasta nyt - ja kyllä kannatti!
Kuten monissa vanhoissa englanninkielisissä klassikkoromaaneissa, myös tässä osoittautui alkuun ongelmaksi nimien kanssa sekoilu. Monta kertaa piti selata sivuja taaksepäin, jotta pääsi kärryille siitä kuka oli kukin. Loppua kohti henkilöt vähenivät, ja tarina kävi helppolukuisemmaksi. Kun juoneen pääsi mukaan, ei lukemista malttanut enää lopettaa!
Juoni taas - se oli kerrassaan nerokas! Kirjan loppuselvitys, täydellisen rikoksen vaiheiden paljastaminen sai aikaan ahaa-elämyksen. Jännitystä ja tapahtumia ei kirjasta puuttunut, ja muutenkin - olen nyt niin innoissani tästä kirjalöydöstä etten meinaa saada järkevää sanaa suustani. Hatunnosto ja kumarrus Agathan mielikuvitukselle, hän on todella ansainnut tittelinsä dekkarikirjailijoiden kärjessä!
Voin suositella kirjaa kaikille jännityksennälkäisille, murha- ja rikosromaaneista kiinnostuneille. Mikään järjettömän raaka kirjahan ei ole kyseessä, mutta ainakin jos haluat kokea oivaltamisen tunteen loppumetreillä on tämä kirja pakko lukea! Itse tykkäsin seurata kymmenen neekeripojan runoa ja arvuutella sen perusteella mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Alkupuolella runo oli esitetty kokonaisuudessaan, ja pidin tämän aukeaman välissä aina sormea tarinan edistyessä kohti loppuhuipennusta.
Kulkiessaan ohi tulisijan Vera katsahti uunireunuksen yläpuolella olevaan runoon.
"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän."
Hän ajatteli itsekseen:
"Se on kauheaa - aivan kuin me tänä iltana..."
Miksi Anthony Marston oli tahtonut kuolla?
Vera ei tahtonut kuolla.
Hän ei voinut kuvitella, että joku tahtoi kuolla...
Kuolema oli muita varten...
***
Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän
vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.
Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.
On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on kolme heitä nyt.
Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.
On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vieretyksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.
